
Navigaattoriin San Diegon hotellin osoite ja menoksi. Alkumatka oli aika tylsää maisemien osalta, mutta kun lähestyttiin San Diegoa alkoi näkymät olee kohillaan. Luonto on todella kaunista täällä.
Moottoritieltä noustiin Downtowniin ja siinähän se meidän hotelli heti olikin. Saatiin huone vähän etuajassa ja yleisvaikutelma hotellista oli heti paljon parempi kuin odotettiin. Hotelli on todella hyvällä paikalla aivan keskustassa. Miralla tuli kuitenkin heti Santa Monicaa ikävä, mutta kyllä tässä muutama yö menee helposti.
Matkalaukut huoneeseen ja lähdettiin syömään. Hetken pyörittyä löydettiin sopiva ravintola. Maksun tullessa alkoi taas tippien kanssa vehtailu, mutta jätettiin laskuvihkoon 10% hinnasta ja toivottavasti riitti.
San Diegon keskusta on todella paljon helpompi ja kauniimpi, kuin Los Angeles. Autoja ei läheskään niin paljon ja kävellen pääsee liikkumaan hyvin. Lauantai, joten ihmisiä, etenkin nuoria
oli todella paljon liikenteessä. Kivoja rokkipubeja ja ravintoloita nähtiin, joissa pitää käydä. Kaduilla näkyy paljon kodittomia ihmisiä. Ostoskärryt täynnä kaikkea roinaa ja nukkuvat makuupusseissa.Illemmalla käytiin ajelulla tutustumassa paikkoihin. Bensa-asemalle oli kuitenkin mentävä. Ensin jouduttiin arpomaan, että mitä bensaa auto syö ja miten saa edes luukun auki. Loppupeleissä bensa-aseman pitäjä kertoi mitä bensaa ostetaan ja joutu hoitaa koko tankkauksen, koska ei ite saatu letkusta mitään :) Kaveri oli aika kyllästynyt avuttomiin turisteihin. Onneksi tankillisella ajaa taas jonku matkaa..
Hotellille takaisin ja ennen kymmentä oltiin jo unessa.
Aamulla herättiin vasta 7:00, eikä kello neljän maissa, kuten aikasempina aamuina. Pikkuhiljaa aikaero voitettu siis!

Aamupalalle ja sen jälkeen nokka kohti Wild Animal Parkkia. Puisto sijaitsee 30 mailia keskustasta keskellä ei mitään. Sisämaassa oli paljon kuumempi ja tähän oli varauduttu hatuilla ja vesipulloilla. Oltiin paikalla heti puiston aukeamisen jälkeen ja mitään ruuhkia ei ollut.
Ensimmäisenä suunistettiin kiertoajelulle Afrikkaan. Aika lähelle päästiin ihmettelemään kirahveja, sarvikuonoja jne. Eläimet ovat todella suurissa aitauksissa ja osa jopa vapaana yleisön seassa. Taas oltiin varmaan ainoat ulkomaalaiset koko puistossa. Saattoi siellä muutama japanilainen olla, mutta missäpä niitä ei olisi.
Mutta ei siinä, siisti olla ihan rehellisesti kunnon turisti kamera kaulassa, eikä tajua mitään, kun joku kysyy tai selittää jotain. Yleensä, kun toteaa "i´m from Finland", niin pääsee helpolla.
Kierreltiin puistossa varmaan 3 kilometriä, eikä jokaiseen paikkaan edes menty. Elefantit, leijonat ja gorillat sun muut ihmeellisemmät tuli tsekattua. 4D-teatterissa oltiin mukana safarilla metsästysretkellä. Mira huuteli sarvikuonolle "älä tuu tänne", kun sen sarvi tuli suoraan naaman eteen. Vettä roiskui meidän päälle, kun auto kurvasi vesilammikosta ja penkki heilui ihan kunnolla, että ilman turvavyötä siinä ei olisi pysynytkään.
Puistossa viihdyttiin iltapäivään ja ajeltiin takaisin keskustaan ja mentiin kävelee ja etsimään ruokapaikkaa.
Ollaan selailtu tarjouskuponkilehteä, sekä nettiä ja yritetty löytää sopiva hotelli viikonlopuksi Hollywoodista Las Vegas reissun jälkeen. Sellaista ei ole vielä löytynyt, joten etsintöjä jatketaan.
Lyytiä, pikku Helmiä ja Allumiestä on ollut kova ikävä. Aina, kun näkee koiran, niin miettii, että mitä Lyyti puuhaa tai olisi kiva, jos se olisi mukana.
San Diego:














Wild Animal Park:




















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti